Ohjausavustus

 

  • Porvoon Kaupungin ohjausavustukset haetaan kolme kertaa vuodessa, (tammi-huhtikuu, touko-elokuu, syys-joulukuu). Hakemukset toimitetaan täytettynä Porvoon kaupungin liikuntapalveluille ja kopio seuran toimiston sähköpostiosoitteeseen ilmoitettuun päivään mennessä.

 

Ohjausavustusta myönnetään alle 18-vuotiaille tarkoitettujen liikuntaryhmien ohjaukseen tai valmennukseen.
Avustuksen edellytyksenä on, että ohjaukseen tai harjoitukseen osallistuu joukkuelajeissa vähintään seitsemän (7) ja yksilölajeissa vähintään viisi (5) alle 18-vuotiasta nuorta.
Yksilölajeissa voidaan liikuntapalveluille osoitetun anomuksen perusteella hyväksyä pienempikin osanottajamäärä.

Harjoitus- tai ohjauskertaa kohden voi yksi (1) ohjaaja tai valmentaja saada ohjausavustusta. Harjoituksen pituuden on oltava vähintään 45 min.
Avustettavaksi harjoituskerraksi ei lueta otteluita, kilpailuja, harjoitusotteluita ja -kilpailuja.
Mikäli jokin ikäryhmä suuren osanottajamäärän vuoksi jaetaan useampaan harjoitusryhmään, tulee liikuntapalveluilta pyytää hyväksyntä avustuksen saamisesta useammalle ryhmälle.

Ohjausavustusta maksetaan harjoituksen vastuuvalmentajana toimivan ohjaajan koulutustason perusteella seuraavasti:

I-taso
Liikunnanopettajat tai korkeampi liikunnallinen koulutus, liikunnanohjaajat, liikuntaneuvojat (opisto-taso), fysioterapeutit, lääkärit, liikuntaan erikoistuneet luokanopettajat, valmentajat tai muut, joilla liikunnallista koulutusta vähintään 200 h
II-taso
Ohjaajat, joilla liikunnallista koulutusta 101–199 h, vähintään neljän kuukauden liikunnanohjauskurssin suorittaneet (ei ammattitutkintoon johtava koulutus)
III-taso
Ohjaajat, joilla on 61–100 tunnin mittainen liikunnallinen ohjaajakoulutus
IV-taso
Ohjaajat, joilla on vähintään 31–60 tunnin mittainen liikunnallinen ohjaajakoulutus
V-taso
Ohjaajat, joilla on alle 30 tuntia liikunnallista koulutusta.

Avustuksen maksamiseen oikeuttava koulutustaso huomioidaan siitä päivästä lähtien kun koulutustaso on todistettavasti esitetty liikuntapalveluille.

Vapaa-aikajohtaja päättää vuosittain kunkin koulutustason euromääräisen kertamaksun sekä kuinka monelta harjoituskerralta viikossa avustusta maksetaan.
Ohjausavustussummat ovat vuonna 2023 I-V-tasoilla 13.50e, 11.50e, 9.50e, 7.50 e ja 5.50e/ohjauskerta, avustusta maksetaan kahdelta harjoituskerralta viikossa.

Maksatuksen perustaksi hyväksytään ainoastaan asianmukaisesti täytetty liikuntapalveluiden oma harjoituspäiväkirja.

Harjoituspäiväkirja

Ohjausavustusjaksot ovat:

Ajanjaksolta 1.1.–30.4.
Ajanjaksolta 1.5.–31.8.
Ajanjaksolta 1.9.–31.12

Harjoituspäiväkirja tulee jättää maksatusta varten liikuntapalveluille viiden (5) arkipäivän sisällä ko. jakson päättymisestä. Myöhässä jätettyjä harjoituspäiväkirjoja ei huomioida.
Harjoituspäiväkirjat tulee lähettää osoitteella

ann-sofi.hedenstam@porvoo.fi